maanantai 20. toukokuuta 2013

Vihreät katedraalit



Paikoitellen hollantilaisten huvilinnojen lystimetsissä on säilynyt korkeaksi kasvaneita "hevoskastanjakatedraaleja". Tunnelma on kuin vihreän goottilaiskirkon keskilaivassa. Puiden rungot kasvavat pylväinä, tasaiselta vihreältä matolta kymmenien metrien korkeuksiin ja yhtyvät siellä siroina lehtevinä kaarina holvikatoksi.

Alla esimerkkikuva "katedraalimetsäpuusta", tosin pyökkistä. 
Vaikka tulitikkuaskia ei ollut, onneksi paikalla oli mittamies. 
(Puun rungosta löytyi muuten kaiverrus, joka näyttää epäilyttävästi kuningas Wille-Aleksin monogrammilta ;)

Oikeastaan aika useista vanhoista pyökeistä löytyy kaiverruksia: kunhan ensimmäinen on kaivertanut nimensä tai merkkinsä runkoon, seuraavan ohikulkijan on ollut ihan pakko nikertää siihen omansa. Vielä vuosien jälkeen ne näkyvät tasapintaisella kuorella hyvin ja ovat helposti luettevissa, niiltä osin kun ovat ymmärrettäviä... ihmisen tavaustaito selvästi heikkenee veitsi kädessä.
Muutama vuosi sitten kiersin suurta pyökkiä Utrechtin harjulla, vanhassa pyökkisatumetsässä, ottaakseni kuvia puun oksista ja lehväkatosta. Kun lopetin taivaisiin tähyilyn, silmän korkeudella vastaan tuli runkoon kaiverrettu hakaristi ja vuosiluku 1941. Siihen puuhun ei kukaan muu ollut kaivertanut enää mitään.


Puu jatkuu taivaisiin asti.

Ville-Aleksi was here!


1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

beautifull serene surroundig! Monastery gardens are breath taking! The silence, the harmony, the atmosphere

Lähetä kommentti