Chicagon kasvitieteellisessä puutarhassa koivut olivat kunniapaikalla. Ne kiersivät puutarhan pääpaviljonkia pikkumetsinä ja reunustivat valtavan järvelle antavan juhlaterassin sisääntuloa.
Koivikoiden alustat eivät olleet nurmea vaan istutettu täyteen kevätsipulikukkia, perennoja ja pikkupensaita. Narsisseja, tulppaaneja, varjoliljoja, kieloja, kotkansiipiä, muotoonleikattua taikinamarjaa (tai sitä koreanpuksipuuta), särkynyttäsydäntä ja sormustinkukkaa, kaikkia suurina ja vaihtelevina ryhminä. Aika viehko yhdistelmä puutarhaa ja metsän puita, sopisi Suomeenkin.
Alankomaissakin kasvaa koivua metsissä, mutta mitä kierorunkoisia suorimpuloita.
Yleensä vain hoidetut koivut kasvavat kauniisti, ja se hoito nostaa suomalaisen tukan pystyyn: moottorisahalla kolmannes puuta pois niin että pystyyn jää rungontorso, joka ihme ja kumma jatkaa kasvua, alkaa työntää torsosta oksia ja näyttää taas puulta muutaman vuoden kuluttua.
Schipholin, siis Amsterdamin lentokentän ympäristö on maisemoitu silmän kantamattomiin matalilla riveihin istutetuilla pikkukoivuilla ja jopa parkkihallien valokuilujen pohjille on tyrkätty koivuja kasvamaan. Skandinavia on niiiin in.
Viime viikolla kun ajoin kentältä kotiinpäin huomasin, että pitkä pätkä moottoritien reunametsikköä oli leikattu.... satojen metrien matkalla vihreää reunapengertä koristi metristen, halkaisemattomien koivuklapien pystypylväikkö!
Hetken arvelin, että tietä vielä levennetään, puut poistetaan ja siksi koivut oli sahattu metrin korkeudelta poikki...? Kunnes tajusin, että se koivikko oli hoidettu!
 |
| Puiston laidan metsänreuna oli istutettu täyteen punaisia särkyneitäsydämiä. |
 |
| Kuva tältä keväältä, puutarhan omalta facebook-sivulta, Chicago Botanic Garden. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti