lauantai 13. huhtikuuta 2013
Sinisarja sieväksi, kirveellä ja sahalla
Ei voi mitään, seinät tulivat vastaan sekä sisällä että ruukussa, joten komeaksi kasvanut sinisarja oli jaettava ja uudelleen ruukutettava. Isompaa ruukkua ei voinut enää ajatellakaan, vaikka mieli teki, sillä sitä varten pitäisi pihatyövälineeksi siirtoja varten ostaa pieni trukki. (Sinisarja ei kestä täälläkään talvea ulkona.)
Jakaminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Kasvi ei irrottanut otettaan rakkaasta ruukustaan millään, joten apuun oli otettava vasara, sitä vielä hieman isompi vasara, eikun kirveen hamara ja rikottava koko ruukku. Ruukunpalat oli väännettävä irti jokainen erikseen. Paljastuneen umpijuurakon availu sormin ei onnistunut, kuin asfaltin pintaa olisi riipinyt. Terävä lapio nirhi vain hieman juurakon pintaa eikä painunut edes miehen voimilla sisään. Sahaamiseksi meni. Kirveskin oli kätevä. Juurakon parissa äheltäessä tuli kyllä mieleen, että mitä tuo kasvi ruukulla ylipäätään tekee, koska istuu niin tukevasti ja täydellisesti juuriensa sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti