lauantai 27. huhtikuuta 2013

122 vuotta Kuningattarenpäiviä

Tänään on liputettu tulevan kuninkaan Willem-Aleksanterin 46v. syntymäpäivää ja harjoiteltu sitä, että 122 vuotta jatkunut Kuningattarenpäivän vietto päätyy kolmen päivän kuluttua, sillä viimeistä vietetään 30.4.2013. Ensi vuonna suurin kansallinen "Oranje-juhla", Kuninkaanpäivä on 27. huhtikuuta.

Tuntuu siltä kuin Valpurista olisi tulossa Vilpuri.

Kansallinen lastenjuhla alkoi 1885 prinsessa Wilhelminaa juhlistavana Prinsessanpäivänä. Vuonna 1891 siitä tuli Kuningattarenpäivä. 

Kuningattarenpäivä on säilyttänyt alkuperäisen lastenjuhla luonteensa, sisältäen aikuisten lapseksi heittäytymisen. 
Hassuja hattuja, lippuja, ilmapalloja, makeaa mahan ja juomia pään täydeltä, leikkejä ja lekkeriksi pistämistä. 
Hulinaa ja meteliä, holtitonta härdelliä hyvin ja iloisin mielin. 
Niin, koska juhla on hollantilainen, juhlaan on liitetty opettavaisesti kaupankäynnin alkeet, lasten pitämät katukirpputorit, Kindermarkt.

Muistaakseni toissa vuonna Oranjet kävivät Rheinenin pikkukaupungissa ja perinteen mukaisesti prinssi Ville-Aleksi osallistui leikkeihin. Hän heitti oranssia vessanpönttöä niin pitkälle kuin pystyi ja pitkälle lensikin, niin kuin pöntönsirpaleetkin.
Lehdissä oli hienoja kuvia: Oranjen prinssi heittämässä oranssia vessanpönttöä. Seuraavalla viikolla häntä jo kadutti. Ehjän vessanpöntön rikkiheittäminen on ajattelematonta maailmassa, jossa suuri osa ihmisistä elää henkensä kaupalla ilman sanitaatiota ja puhdasta vettä.

Kuningattarenpäivän viettoa Utrechtin Oranjeparkissa 1922.  Culmborigissa kuuluu vieläkin Kuningattarenpäivän viettoon lasten pyöränkoristelukilpailu.

Normaali syntymäpäiväliputus, kansallislippu ja Oranje-viiri kaupungin pääkirkon tornissa tänään.
Muutaman päivä kuluttua tämä Oranje-kaupunki saa uuden kreivin, Alankomaat kuninkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti