Ihka ensimmäinen puksiposti

Puksipuu on ehkä monelle käännöskirjallisuudesta tuttu sana. Se on se puu, jonka ulkonäkö on jäänyt epäselväksi. Miltä näyttää tarinassa mainittu puksipuu? Se puksipuusta tehty aita? Puuaita. Niin ainakin minä kuvittelin monta vuotta. Onneksi puksin tosiolemuksella ei kirjojen juonen kuljetuksen kannalta ole ollut ratkaisevaa merkitystä. Kuten ei silläkään, miltä ne Viisikon käyttämät tuulitakit oikeasti näyttivät. Sitä en tiedä vieläkään, mutta se puksipuiden salaisuus alkoi aueta kun ensimmäistä omaa puutarhaa ryhdyin vuosia sitten Lohjansaareen suunnittelemaan ja raahasin tammikuisessa pyryssä kassikaupalla kiiltäväkantisia ja raskaita kuvakirjoja Töölön kirjastosta kotiin.

Puksipuu (buxus), kuten selvisi, on se eteläisemmässä Euroopassa kasvava puurunkoinen pensas tai pikku puu, josta perinteisesti kasvatetaan matalia talvivihreitä, muotoon leikattuja pensasaitoja kukkapenkkejä ja polkuja rajaamaan, ja kävelyä ohjaamaan. Sen lehdet ovat soukanpyöreät ja nahkeat, melkein kuin puolukalla, mutta väriltään ja kasvutavaltaan kuin mustikalla. Puksista voi kasvattaa ja leikaten muotoilla palloja, kartioita, pyramideja, mitä vaan. Vaikka suuren laukkaavan kolmijalkaisen eläimen, jolla on kaksi päätä, tai ehkä häntää, kuten läheisen puutarhamarketin pihalla. 

Pikkuruisista pukseista on usean arkkitehdin mieli askarrellut jo vuosisatoja sitten harpin, viivoittimen ja mielikuvituksen voimalla valtavia, kiemuraisia ja symmetrisiä tapettikuvioita linnojen avariin puutarhoihin. Jopa 1600-luvun hollantilaisissa perspektiivikartoissa kartanpiirtäjä on vaivautunut huolellisesti piipertämään todelliset, tai ihanteelliset, neliönmuotoiset puksiaitakuviot joka ikisen kaupunkitalon pikkupihaan. Ja jokainen geometrinen puksineliö on yksilöllinen variaatio teemasta, kuin lumihiutale, tai sevillalaisen alkemistin piirros, moskeijan kaakeli.

Alankomaita on mahdoton kuvitella ilman pukseja. Niin pientä nurkkaa ei löydy, ettei siihenkin voisi lykätä edes pientä pallopuksia ruukussa. Mutta toisin kuin tulppaani, josta esitellään uusinta uutta ja vanhinta vanhaa ylpeästi, peruspuksi on linnojen ulkopuolella piilotettu reunuskasviksi, kuin taulunkehykseksi tai kadunreunakiveksi. Ulkomaalaiset huomaavat sen useimmiten vasta jos taulu, siis kukat puuttuvat, tai jos siihen kompastuu.

Puksi on kuitenkin perinteisen hollantilaispihan runko, sen ryhdikäs selkäranka piilossa näkyvillä. Niin meidänkin pienessä puutarhassa, jonka rakentamisen aloitin kohta viisi vuotta sitten tyhjästä. Puutarhaa ei ollut, piha kyllä, ja se oli huolellisesti vuorattu leveillä betonilaatoilla seinästä seinään, talolta kaupunkikanavan rantaan.