Marmontin pyramidi Utrechtin harjulla. Horisontissa vasemmalla häämöttää Utrechtin kirkontorni Dom. |
Pyramidi ennen restaurointia 2007. |
Napoleonin kenraali Auguste de Marmont perusti Utrechtin harjulle 1804 armeijan leirin, joka koostui useasta pataljoonasta, kaikkiaan 18.000 miehestä ja epämääräisestä jälkijoukosta.
Englantilaisia odotellessa pataljoonat oli yhdistettävä toimivaksi armeijaksi kuin myös joutenolon kiroja piti välttää.
Marmont oli osallistunut Napoleonin Egyptin sotaretkellä (1798-1801), joka oli myös tieteellinen tutkimusretki, jonka aikana ensimmäistä kertaa huolellisesti dokumentoitiin muinaisen Egyptin rakennustaidetta ja löydettiin mm. Rosettan kivi, jonka kolmikielinen teksti avasi hieroglyfien merkitysten salat.
Marmont päätti rakennuttaa pyramidin harjun huipulle, arvelemaansa Alankomaiden keksikohtaan.
Se rakennettaisiin hiekasta ja maasta, ja huipulle tulisi korkea puinen obeliski. Piirustuksiin oli merkitty jopa Gizan suuren pyramidin romahtaneet kohdat, jotka nekin piti huolellisesti kopioida.
Rakentamisen aloituksen aattona pidettiin suuret juhlat ja seuraavana aamuna rakentaminen lähti hyvään vauhtiin. Marmontin 36 metrisen pyramidin rakentaminen kesti armeijalta vain 27 päivää. Viimeisenä päivänä valmistui myös 13 metrinen puinen obeliski pyramidin huipulle. Tämä ei ole tarua, vaan totta, loistoesimerkki Napoleonin aikaisesta armeijoiden yhdistämisestä.
Marmont väitti hyvälle ystävälleen Napoleonille rakentaneensa pyramidin hänen kunniakseen, nimeksi tuli kuitenkin Pyramide de Marmont, Mont Marmont, Marmontberg.
Kun oli aika jättää leiri ja siirtyä Saksan suuntaan, Marmont palkkasi kolme sotilasta valvomaan, suojelemaan ja hoitamaan pyramidia. Kolmikko osottautui varsin kelvottomiksi vartijoiksi ja kaikki irtonainen löysi tiensä parempaan käyttöön. Obeliskikin oli pian kellellään.
Vuonna 1806, kun Alankomaiden uusi kuningas Ludvig Napoleon ilmoitti muuttavansa pyramidin nimen Pyramide d´Austerlitziksi, Marmont protestoi voimakkaasti mutta turhaan.
Vuonna 1816 hän möi pyramidin ympäröivine maineen tulevalle Utrechtin pormestarille.
Alunperin pyramidi näkyi kauas, usean provinssin alueelle, ja Marmont toivoi sen kestävän ikuisesti.
Nykyään se on syvällä korkean pyökkimetsän keskellä, suurella ympyränmuotoisella aukiolla, jonka ulkoreunaa kiertää umpirivistö veripyökkejä.
Kuten melkein voi arvata, Marmontin pyramidi on rakennettu mystisille linjoille ja on tarkassa suhteessa Stonehengeen, Roomaan, Alexandriaan, ja Gizan pyramideihin, ehkä Washingtoniinkin, pohjois- ja etelänapaan, Siriukseen ja Vegaan. Pyramidi on kansainvälisen ja ikiaikaisen vapaamuurarillisen veljeskunnan salainen tunnusmerkki, sisältäen vain vihityille ymmärrettävän viestin. Marmontilla ei ole siihen mitään sanomista.
Salaisia, vasta nykyään löydettäväksi ja oikein ymmärrettäväksi "annettuja" pyhiä paikkoja löytyy nurkilta muitakin.
Ior Bockin Lemminkäisen temppelin tarinoita vastaava salainen rakennelma sijaitsee lähellä meitä, kilometrin päässä jokipadon vanhalla sulkulinnakkeella. Eräs paikallinen kuvataiteilija on paikantanut mystisten linjojen risteyskohdan linnakkeelle. Geometristen mittausten ja harjoitetun näköherkkyyden avulla, taiteilija on onnistunut paikantamaan roomalaissotilaiden perustaman salaisen Mithran temppelin linnoituksen alta. Hienot piirustukset ja vaikuttavat sisäkuvat kyllä. Temppeli on piilotettu niin hyvin, että sen näkee vain kehittynyt mieli. Sen rakentamisen on mahdollistanut ylivertainen rakennustekninen osaaminen.
Harjaantumattomalle silmälle alla olevan kuvan laiduntavat eläimet näyttävät tavallisilta hollantilaisilta lehmiltä. Valistunut katse näkee pyhiä Apis-härkiä. Kerkeä mieli ymmärtää yhdistää pisteet A (pyramidi) ja B (salainen temppeliä), ja huomaa niiden välissä kulkevan suoran linjan! Siis, Mirthan temppelin uhrihärät kasvatettiin pyramidin juurella.
Pyhät härät alla vasemmalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti