Lurie Garden. Taustalla Frank Gehryn suunnittelema konserttilava,
Grant puiston sinfoniaorkesterin "soittopaviljonki".
Chicagon Millenium Parkia rakennettiin vuosia. Episodit seurasivat toinen toistaan ja nimestä voi päätellä, että tarkoitus oli että puisto valmistuisi vuonna 2000.
Rakentaminen alkoi kunnianhimoisesti 1998. Aika valmista tuli kuusi vuotta myöhemmin, lähes puolen miljardin dollarin jälkeen. Yksityisten lahjoittajien jäljiltä puisto on Amerikan-malliin täynnä erikseen heidän mukaansa nimettyjä osia...
Ann Laurie lahjoitti Laurie Gardenin, parkkihallin kattopuutarhan vuotuiset kunnostusvarat 10 miljoonaa dollaria. Arkkitehti Frank Gehryn sunnitteleman konserttipaviljongin nimeksi tuli hotelliomistajasuvun mukaan Pitzker, eiku Pritzeker, eiku Pritzker paviljonki.
Vanhaa Chicagon kaupunginasetusta vuodelta 1839, jonka mukaan Grant puiston alueen "tulee olla ikuisesti yleisölle avoin, vapaa ja maksuton julkinen tila ilman rakennuksia", kierrettiin kekseliäästi: Gehryn suunnittelema paviljonki on korkeilta osiltaan taideteos, ei rakennus. Ulkoilmakatsomon istumapaikoista on aiemmasta poiketen oikeus pyytää maksu, sillä heti niiden takana on suuri nurmikenttä, johon kuulee kaiuttimien vahvistaman musiikin kuten muuallekin puistoon, kuulemma.
Hankalista nimistä ja typeristä aikatauluista huolimatta lopputulos on häikäisevä: Millenium Park, suuren parkkihallin kattopuutarha on tyyliltään samanaikaisesti suureellinen ja intiimi.
Gehry on suunnitellut myös kauniisti kiemurtelevan lähes 300 metrisen kävelysillan, joka ylittää leveän tien ja yhdistää uuden puiston vanhaan rantapuistoon. Silta toimii myös konserttialueen äänivallina Columbia Lanen liikennettä vastaan.
En tiedä, mutta arvelen, että sillan muotoon on saattanut vaikuttaa intiaanien noin 1000 vuotta sitten maasta rakentama monisatametrinen käärme ja ylipäätään käärmeen merkitys intiaanikulttuureissa. Miksi ja mikä heimo Ohion maakäärmeen oli rakentanut, sitäkään ei tiedetä. Toisaalta, Gehry pitää tunnetusti kiemuroista taloissa ja ilmeisesti myös puutarhoissa.
Käärmesillan virallinen nimi on lahjoittajan mukaan BP Pedestrian Bridge.
(Episode III:ssa on kuvia Gehryn Käärmesillasta. Muuten ainoa ja ensimmäinen, jonka hän on suunnitellut).
Gehry valittiin yhdeksi Millenium Parkin suunnittelijoista, koska hän oli, kuten Chicago Tribune rahoittajille mainosti: "Maailmankaikkeuden kuumin arkkitehti! ". Tunnettuja teoksia ovat mm. Bilbaon taidemuseo, se baskimaan Guggenheimin, ja Los Angelesin Walt Disney- konserttitalo.
Puiston Lurie Gardenin kasvivalikoiman ja istutukset on suunnitellut hollantilainen puutarhasuunnittelija ja taimitarhuri Paul Oudolf . Puutarhan maisema-arkkitehtuurista vastasi Kathryn Gustafson. Sivuhuomautuksena on todettava, että Paul unohtaa Kathyn aika usein, kun kertoo haastatteluissa "hänen" puutarhastaan.
Oudolfin luontoa imitoiva suureellinen niittytyyli, tai Chicagossa "preeriatyyli", kuuluu niin kutsuttuun new wave perennials -tyyliin, jossa erilaisilla heinillä ja perennoivilla ruhovartisilla kasveilla on keskeinen rooli, kuin myös kukkivilla, villeillä ja jalostetuilla perennoilla. Tavoitteena on vahvakasvuinen ja kaikkina vuodenaikoina ilmeeltään monipuolinen ja helppohoitoinen, avara niitty-nummi-preeria-maisema.
Laurie Gardenissa oli kuitenkin silmiin pistävän paljon (ja tyyliin kuulumattomasti) jalostettuja tulppaaneita ja pioneita sen ajatellun preeriamaiseman seassa... ehkä myönnytyksiä yksityisen lahjoittajan makuun.
Hollannintuliaisia on myös tuo preeriapuutarhaa reunustava massiivinen tuija-aita kuin muuri. Tuijat on amerikankekseliäästi ja hoitoa helpottavasti kasvatettu rautakehikkoon. Hieno aihe. Kevennykseksi sekaan oli sinne tänne istutettu leikkausta kestäviä lehtipuita, ettei vain liian synkäksi menisi.
Aita muistutti mieleen vanhojen suomalaispuutarhojen huolella leikatut kuusiaidat. Esimerkiksi lapsuuteni Kauniaisissa, Grankullassa, vanha piha ilman leikattua kuusiaitaa oli harvinaisuus. Jotkut puutarhapihat olivat kokonaan korkean kuusiaidan ympäröimiä.
Aita tarjosi kesät talvet tuulen ja kylmän suojaa, edullisen mikroilmaston ja komean taustan pihan istutuksille, näkösuojankin: suomalainen hortus conclusus!
Paikoitellen aidat reunustivat granilaisia pikkuteitä kumminkin puolin ja syvien ojien reunoilla kasvoi keväisin juhlavat pitkät rivistöt keltaisia, suurikukkaisia rentukoita. Kuusiaidat tarjosivat suojaa myös varjokasveille ja linnuille, lepopaikan hyttysille.
Jo tuhoutuneissa granilaispuutarhoissa oli useimmiten kätensä pelissä suomalaisen puutarhasuunnittelun mestarilla, Paul Olssonilla. Paulin isä Svante toimi Helsingin kaupunginpuutarhurina. Isä ja poika Olsson suunnittelivat 1910-luvulla mm. Kultarannan puutarhan Naantaliin.
| 
