Aina ei tarvitse lähteä toiselle planeetalle hämmästyäkseen. Voi viedä pojan Hilversumiin oikojalle hammasrautojen kiristykseen ja autoa taskuparkkiin vääntäessä silmiin sattuu jotain kierteistä.
Ihminen on kekseliäs ja pyökki taipuu moneksi, niin vihreä kuin punainenkin.
Harvinainen taidonnäyte jopa Hollannissa: Fagus 'Cavatappi'! (kyökkilatinaa, ts. italiaa)
Pyökistä kasvatetaan suurimmat muodot joihin puksipuu ei yllä, eikä edes marjakuusi.
Muotoon tai korkeaksi aidaksi, tai jopa kokonaiseksi jättilabyrintiksi kasvatettu pyökki pitää kellanruskeiksi muuttuvista lehdistään kiinni koko talven.
(Jäätävässä talvisessa tihkusateessa lehdet helisevät aidan viertä kulkevan korviin viehkosti.)
(Jäätävässä talvisessa tihkusateessa lehdet helisevät aidan viertä kulkevan korviin viehkosti.)
Vasta keväällä vanhat lehdet putoavat uusien vihreiden tai punaisten tieltä.
Jos tarkkaan tihrustaa, huomaa että alimman kuvan puksit eivät kasva kivimurskeessa: koko muotopuutarha on katettu simpukoilla!
Teki mieli astua 40 senttisen pihamuurin yli ja kokeilla simpukoiden askelrousketta, mutta en kehdannut, koska alakerran ikkunan takana pidettiin power point-esitystä, jota ihmiset olivat katsovinaan.
P.S. Kurkkaa lisää pyökkimuotoja huhtikuun blogeista, esim. Paleis Het Loo, barokkipuutarha tai Tähtimetsä - Het Sterrebos.
Fagus ' Cavatappi' |
Simpukkakate. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti