tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hotellipuutarhoja - Amsterdam Open Garden Day 2013

Hotel Andaz, 2012 (hotelli ja puutarha, design Marcel Wanders

Avoimien puutarhojen ohjelmaan oli livahtanut kaksi kanavanvarsihotellia, toinen suuri, toinen pieni. Kummankin puutarhat ovat viime vuodelta 2012. 
Hotel Andazin sisutus ja puutarha on iloisesti ja isosti kitchistärallaa viritelmä, teemana Alice in Amsterdam niin talossa kuin puutarhassa. Överiksi pistäminen on hauskaa ja hollantilaiset hallitsevat hauskan, mutta toistettu vitsi, niin, sille käy kuten toistetulle vitsille. Puutarhan kasvukin oli vielä kesken...  Mutta hilpeää kuitenkin, myös sisällä.

Canal House pikkuhotellin puutarha oli pistetty uusiksi samana vuonna kuin Andaz, siis viime kesänä. Ei uskoisi. Puutarhassa ei ollut keskeneräisyyden tuntua laisinkaan. Perinteinen ja moderni oli liu'utettu tyylillä yhteen. Usea puutarhapäiväramppajaa oli onnellisesti luovuttanut ja jymähtänyt sinne viettämään loppupäivää. Taidan mennä sinne toistekin. En hotelliin, mutta puutarhaan. Jos hoteliin aikoo yöksi, on oltava tumman lilan ystävä.



Alice in Amsterdam (graffiti, Nick Walker)





Canal House,  puutarha vuodelta 2012
Näkymä sviitin omalta terassilta.


Vimpan päälle.
Puutarhapaviljongissa voi illastaa.


Kyllä kiitos. Lukunurkkaus.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti