|
Goottilainen holvikaarikatto vihanneksista, hedelmistä ja sienistä. |
Sadonkorjuun kunniaksi aloitan hedelmäviikot.
Alankomaiden hedelmälaaksossa Betuwessä, jossa Tielin syrjäinen pikkukaupunki sijaitsee, on vietetty uuden ajan sadonkorjuujuhlaa vuodesta 1961.
Bataavien asuttama Betuwe, roomalaisen Tacituksen nimeämä Insula Batavarus, bataavien saari, sijaitsee Ala-Reinin, Lekin ja Waal joen välissä. Rooman valtakunnan Pohjoisraja kulki "saaren" pohjoisreunaa. Epäonnistuneen Toisen Maailmansodan aikaisen Market Garden sotilasoperaation seurauksena Tielin vanha keskusta tuhoutui.
Sadonkorjuujuhlat, vanha perinne, kierrätettiin takaisin Tielin suuntaan Floridan kautta. Paikalliset hedelmänviljelijät näkivät siellä paraatin, jonka formaatin he katsoivat sopivan myös Betuwen päätuotteiden, omenoiden, päärynöiden, kirsikoiden ja luumujen mainontaan ja markkinointiin. Mallin vankkurien suurelliselle tyylille tarjosi eurooppalaiset karnevaalit.
Kauniiksi kaupungiksi Tieliä ei voi sanoa, paitsi kerran vuodessa, jos keskittyy katsomaan toinen toistaan upeampia keskenään kilpailevia karnevaalivaunuja. Vaunuja on vuosittain 15-17 ja aluelliset yhdistykset rakentavat ne vapaaehtoisvoimin käyttäen koristeluun vain luonnontuotteita. Hedelmiksi kelpaa myös pähkinät, siemenet ja pavut, kaikki vihannekset ja juurekset. Vaunujen suunnittelu alkaa jo edellisenä vuonna pian edellisen Fruitcorson jälkeen. Likkuttavan lisän tapahtumaan tuo lasten Kindercorso.
Mitä näin? Jotain mitä kuvittelin kuvitellun vain manieristitaiteilijan päässä.
Hedelmillä ja vihanneksilla nyprääminen oli minulle tuttu idea italialaisen 1500-luvulla eläneen taiteilja Giuseppe Arcimboldon maalauksista.
Fruitcorson karvevaalivaunujen mittaakaava on toista luokaa ja teokset kolmiuloitteisia. Arcimboldon maalauksiin ei voi kävellä sisään. Parhaiden vaunujen suunnittelu ja tekninen toteus on niin korkealla tasolla, että satunnaisesti voi puhua jopa taiteellisesta, ei vain taidollisesta vaikutelmasta.
Alla kuvia Arcimboldon maalauksista, ja hiukan hedelmistä sivuun astuen mainiot muotokuvat juristista ja kirjastonhoitajasta.
Ja ensimmäiset kuvat itse Fruitcorsolta.
|
Giuseppe Arcimboldo, 1590: Vertumnus - vuodenaikojen jumala, Keisari Rudolf II:n muotokuva. Muotokuvan mallina on saattanut olla keisarista tehty vihannesveistos. |
|
Giuseppe Arcimboldo, 1566: Juristi |
|
Giuseppe Arcimboldo, 1570: Kirjastonhoitaja
|
Hedelmällisyyden katedraali, Fruitcorso 2013.